15. marras, 2018

Terveesti itsekäs

Itsekkyyttä on eri lajeja. Karkeasti sanottuna on sairasta ja tervettä itsekkyyttä. Terve itsekkyys on hyvä asia, se auttaa jaksamaan. Valitettavasti se jää tänä päivänä hyvin usein sairaan sisaruksensa jalkoihin.

Mikä sitten on tervettä itsekkyyttä? Lyhyesti sanottuna se on sitä, että huomaat ja tunnistat oman arvosi ja annat itsellesi aikaa juuri Sinulle tärkeisiin asioihin toisia jalkoihisi sotkematta. Se on sitä, ettet uhraa itseäsi muiden tavoitteiden ja toiveiden alle ja kerta toisensa jälkeen siirrä syrjään omia toiveitasi ja haaveitasi. Se vaatii kompromisseja ja suunnitteluakin.

Otetaanpa esimerkki. Sinä olet se, joka teidän perheessä käy kaupassa ja tekee ruoan - siis joka päivä. Tulet töistä kotiin kaupan kautta ja kiireessä valmistat aterian ennen illan harrastuksia tai muita menoja, joka päivä. Mitäpä, jos muuttaisit tätä kuviota terveesti itsekkäästi? Suunnittele viikon ruokalista. Tee ostoslistat niin, että Sinun tarvitsee käydä kaupassa vain kaksi kertaa viikossa - tuoretavara ei oikein kauempaa kotona säily. Varaa kaupassa käynnille oma aika, älä siis ryntää sinne nälkäisenä töiden jälkeen. Tee ostokset listasi mukaan, unohda heräteostokset. Sitten vaikkapa seuraavana päivänä valmistat kolmen päivän ruoan. Osa syödään samana päivänä, osa seuraavana ja yhden osan pakastat sopivaa päivää varten. Kuka on muka määrännyt, että joka päivä pitää olla eri ruoka?

Käytännön esimerkki: tee perunamuusia kolmen päivän annos. Tänään syötte muusia ja lihapullia (joita valmistit myös kolmen päivän annoksen ja pakastit niistä kaksi annosta). Huomenna teet lopusta muusista perunamuusilaatikkoa kahdeksi päiväksi kahteen eri vuokaan. Yhden annoksen syötte siis huomenna ja sen toisen pakastat. Sinulla on pakastimessa kaksi annosta lihapullia. Ylihuomenna tai myöhemmin keität vaikkapa spagettia ja teet tomaattikastikkeen, johon lisäät pakastamiasi lihapullia. Ja näin pyörä pyörii.

Tällainen ruoanlaitto ja kaupassa käynti vaatii aluksi hieman suunnittelua, paneutumista ja opettelua, mutta alkaa jonkin ajan kuluttua sujua aivan itsekseen ja saa Sinut ihmettelemään, miksi et aiemmin tehnyt näin.

Nyt Sinulle jää aikaa siihen Sinulle tärkeään asiaan olipa se sitten kansalaisopiston kielikurssi, kävelylenkki koiran kanssa tai vaikkapa hyvään kirjaan uppoutuminen sohvalla takkatulen lämmössä. Kaupassa käynnit ja ruoanlaitto vievät edelleen oman osansa, mutta suunnitellusti tehtynä niiden vaatima aika vähenee. Tätä mallia voit soveltaa moneen muuhunkin asiaan. Kokeile vaikka.