21. tammi, 2018

Tänään

Talven polkua kuljin.
Lumen peittämät oksat tietäni reunustivat.
Hiljaisuus kietoi koko maailman hyiseen vaippaansa.
Pakkanen nipisti poskiani, silti minun oli lämmin.
Kuulin elämän ääniä, vaikka olin yksin koko maailmassa.

Ilma, jota hengitin, oli kylmää.
Se laittoin minut haukkomaan henkeäni.
Talven aurinko kurkisti kalpeana metsän reunan yli.
Se oli kuin aavistus tulevasta.
Tunsin kylmän kosketuksen - ja olin vapaa.

Yhtäkkiä tiesin, mitä halusin.
Olin tiennyt sen aina, en vain ollut ymmärtänyt.
Olin aina ollut siitä varma.
En vain ollut kuunnellut itseäni tarpeeksi hyvin.
En ollut uskonut haaveeseeni, itseeni.

Enää en taipuisi toisten tahtoon.
Enää en kulkisi toisten määräämää tietä.
Enää en halunnut heitä rinnalleni.
Kulkisin yksin, ellei heillä olisi halua minua kunnioittaa.
Ja olisin onnellinen.

SH